Spring til hovedindhold
Profilbillede

jalmos

Finland
Medlem i 9 år
Følgere
Følger
2 stars
Vurdering
Vanhan KOP:stä peräisin olevan Nordea-potin ympärille kasattu osake- ja rahastosalkku. Tavoitteena kerätä pääomaa tulevaisuuden turvaksi. ----- 7.4.2022 Indeksipaino salkussa tällä hetkellä 32 %. Reilussa vuodessa osuus yli tuplaantunut. Toivottavasti se näkyy tuotoissakin, USA-painotus on samalla kasvanut myös. Ukrainan surkean sotatilanteen vuoksi hyvä muistutus myös reuna-alueiden riskeistä, epäilen vaikutusta melko pitkäaikaiseksi erityisesti Suomen, mutta myös koko Euroopan suhteen. 3.3.2022 Vuosi 2021 tarjosi komeat tuotot rekyylinä koronavuoden 2020 jälkeen. Edelleen karsittu pieniä ja huonoja positioita pois. Salkku sitä myöten muuttunut velattomaksi ja aloitettu kk-säästö SXR8:iin, josta tarkoitus tulla salkun kivijalka. Rahastoja ei pysty salkuista Nordnetissä siirtämään, joten SXR8 on esim. Handelsbanken USA Indeksiä parempi vaihtoehto perintöä tai palveluntarjoajan vaihtoa ajatellen. 26.1.2021 Koronavuosi 2020 iski erityisesti REITteihin, jotka toisaalta keulivat hyvin alkuvuoteen 2020 asti. Vuoden mittaan riskisempiä sijoituksia, pikkueriä ja huonoja sijoituksia vaihdettu indeksiin sopivissa käänteissä. Tällä hetkellä indeksien osuus on vasta vajaat 15 %, joka varmaankin tulee jatkossa kasvamaan. 1.2.2020 Haastattelu vivun käyttämisestä ja ajatuksista sijoittamisestani: https://blogi.nordnet.fi/jalmos-vivuttaa-superluotolla-osinko-osakkeita-indeksirahastoja-ja-reiteja/ 7.11.2018 salkku ylitti ensimmäistä kertaa 1. tavoitteen eli 100K. Seuraava tavoite 200K. 25.11.2016 salkun koko ensimmäisestä virstanpylväästä puolitiessä eli sijoittana ns. semi-vakavastiotettava :)
Biografi

Log ind på Shareville for at se beholdninger.
Log ind
Børshandlede
Vægt
GAK
Afkast
U
Unity Software Inc
100,00%
1,00 SEK
+13,80%
W
Walt Disney Company (The)
14,10%
100,00 SEK
+1,40%
C
Chewy, Inc. Class A
12,70%
1,00 SEK
+25,50%
D
Dometic Group AB
11,00%
1,00 SEK
+42,30%
H
Hims & Hers Health, Inc. Class A
8,50%
1,00 SEK
-22,10%
A
Airbnb, Inc. - Class A
7,20%
1,00 SEK
+56,12%
F
Facebook A
5,50%
1,00 SEK
-13,40%
S
Sea Limited American Depositary Shares
3,30%
1,00 SEK
+35,80%
Fonde
Vægt
GAK
Afkast
T
TIN Ny Teknik A
12,60%
1,00 SEK
+35,80%
L
Lannebo Teknik
9,60%
1,00 SEK
+35,80%
© 2024 Nordnet Bank AB.
Hjælp og ressourcer